Kasvien kanssa puuhastellessa muu maailma unohtuu. Mielelläni jatkaisin kesäistä puutarhapuuhasteluani talvella huonekasvien parissa, mutta valitettavasti mökkeröiseni on niin pimeä, että vain muutama mehikasvi, posliinikukka ja huonekuusi sinnittelevät vuodesta toiseen, kunhan pääsevät kesäksi kasvihuoneeseen palautumaan ja keräämään voimia seuraavan talven koettelemuksiin.
Niinpä minun talviini sisältyy hyvin vähän konkreettista kasvien hoitoa, mutta lukukokemuksia ja muistelemisia senkin edestä.
Meillä kasviharrastajilla taitaa olla jokaisella kokemuksia vääristä lajimäärityksistä, kun olemme laajentaneet omaa kasvituntemustamme. Niinpä ajattelin kertoilla tällä kertaa omista haksahduksistani. Niitä on tapahtunut joskus taimihankintojen yhteydessä, kun esimerkiksi ruukkuun tökätyn nimilapun on joku asiakas myymälässä laittanut takaisin vahingossa jonkun toisen kasvin ruukkuun. Siksi olen iloinen siitä käytännöstä, että nimi on tiukasti tarralapulla ruukussa kiinni. Eniten kuitenkin on tullut siemenkylvöistä muuta kuin olen luullut kylväneeni.
80-luvun alkupuolella kiinnostuin laajemmin yrteistä. Työkaverini hehkutti sitruunamelissan erinomaisuutta. Mistä siemeniä? Satuimme Laitilaan mennessä poikkeamaan Vaasan eteläpuolella Pirttikylässä Etelä-Pohjanmaan taimistolla ja sieltä löytyi sitruunamelissan siemeniä. Jaoin pussin sisällön äidin kanssa. Kesällä päivittelin äidille, että kyllä olivat huonoja siemeniä. Ei tullut yhtään alkua. Äiti hämmästeli. Hänen siemenensä olivat itäneet niin tiheäksi kasvustoksi, että lopputulos näytti turkilta. Kävi selville, että minä olin luullut alkuja nokkosen aluiksi ja kitkenyt jok'ikisen.
 |
| Punapäivänkakkara. Kuva: Inga Nuojua. |
Seuraavana keväänä meille tuotiin .traktorikuorma ostomultaa – ainoa tällainen ostos muuten omalla kohdallani. Sillä parannettiin tontin reunaa minulle perennamaaksi. Kylvin pääasiassa tuttuja lajeja, mutta yhden tuntemattomankin siemeniä olin tilannut. Punainen päivänkakkara kuulosti niin houkuttelevalta (kasvin nykyinen nimi on punapietaryrtti).
Pikkutaimia ilmaantui kylvöriviin ja minä siirsin ne hellästi lopulliselle kasvupaikalleen. Kesällä itseäni viisaampi tuttu poikkesi pihassa ja ihmetteli, miksi sinä noita peltohanhikkeja kukkapenkissä kasvatat. Niitäkö taimia ne olivatkin, missä ne punapäivänkakkarat??
Olen myös harrastanut kuivakukiksi kelpaavien kasvattamista. Niinpä tilasin kerran pampaheinän siemeniä. Siemenistä kasvoi heinännäköisiä, mutta eivät ollenkaan niin rotevia kuin miltä pampaheinä kuvissa näytti. Uskoni oli silti luja, kun kerran siemenpussissa niin oli lukenut. Meni vuosia, ennen kuin kasvattamani tyylikäs heinä tunnistettiin höyhenheinäksi.
Mielenkiintoa olen tuntenut myös harvinaisiin luonnonlajeihin, joitten siemeniä olen tilannut, jos jostain olen niitä jalostamattomana bongannut. Pari huvittavaa sattumusta liittyy niihin.
 |
| Pohjansinivalvatti (vas.) ja kolmiokakalia (oik.). Kuva: Inga Nuojua |
Olin Rovaniemellä kyläilyreissulla ihastunut pohjansinivalvattiin. En tajunnut pyytää siemeniä, vaan tilasin niitä. Itivät hyvin ja kasvoivat rutosti. Olivatko lehdet noin kolmiomaisia siellä Rovaniemellä? Kun kukat ilmaantuivat, niissä ei ollut sinisiä terälehtiä ollenkaan. Mikä ihmeen kasvi? Ei muuta kuin Särkän Jarin juttusille. Oli hänelle heti tuttu: kolmiokakalia. Jestas.
Masmalon kuvaa ihastelin jo koululaisena Otavan värikuvakasviosta ja kun siemenluettelosta se löytyi, tilasin oitis. Siemenistä tuli vain yksi taimi, mutta sitäkin kookkaampi. Teki kukankin, mutta olin luullut kasvia värikkäämmäksi. Yhtenä kesänä Särkän Jari oli taas loikkimassa puutarhassa. Huomasi hailakan masmaloni ja tokaisi: "Ai, sullakin on kalvasapila." Jassoo, en ole tiennytkään.
Tämmöisissä tilanteissa tuntuu vähän samalta kuin jos läheinen pettää. Vaikka merkit ovat olemassa, ei halua uskoa silmiään eikä järki toimi.
Inga Nuojua on puutarhamessujen taustavoima ja Kotipuutarha-lehden mustan muovin mannekiiniksi tituleeraama oman tiensä kulkija. Ingan lajistoltaan uskomattoman rikkaassa puutarhassa ei rehkitä, vaan keskitytään nauttimaan kaikista luonnon vivahteista. Luomusti.
